Adobe Photoshop on vakiinnuttanut asemansa johtavana kuvankäsittelysovelluksena ammattikäytössä jo vuosia sitten ja synnyttänyt samalla yleisessä käytössä olevan termin Photoshoppaaminen. Adobe Photoshopin avulla rajaat, skaalaat, sävytät, korjaat, retusoit ja muokkaat omat digikuvasi kaikin puolin huippukuntoon!
Adobe Photoshop -peruskoulutuksessa käydään monipuolisesti ohjelmaa läpi niin, että opit käyttämään tasoja, maskeja, värejä, työkaluja ja ylipäänsä kaikkia oleellisia asioita ja ominaisuuksia mahdollisimman tehokkaasti. Kurssilla opit kaikki kuvien käsittelyyn ja parantamiseen liittyvät perustaidot. Opit myös julkaisemaan kuvat sekä verkkoon että kirjapainoon ja ymmärrät miten eri tiedostomuodot. Kurssin jälkeen ymmärrät myös kuvankäsittelyn peruskäsitteet, kuten resoluutio, bittikarttagrafiikka, pikseli jne.
- Kurssilla perehdytään nykyaikaiseen digitaaliseen kuvankäsittelyyn, retusointiin, värikorjailuun ja muokkaamiseen.
- Kurssilla tutustutaan varsinaisen Photoshop-ohjelman lisäksi myös esimerkiksi Adobe Bridge -ohjelman hyödyntämiseen.
- Kurssilla käydään läpi kuvien julkaisemista sekä kirjapainoa että verkkoa varten.
- Kurssin jälkeen hallitset Photoshopin käytön ja osaat monipuolisesti muokata omia kuvia, säätää värejä sekä tehdä kuvaretusointia.
- Kurssilaiset saavat esittää myös omia toiveita kurssin sisältöön liittyen.

Mikä on Adobe Photoshop?
Lue lisää ohjelmasta ja sen ominaisuuksista Adobe-koulutus.fi -verkkosivuilla.

Photoshop-koulutus.fi
Voit tutustua Adobe Photoshop -sovellukseen ja sen ominaisuuksiin suomenkielisten Photoshop-erikoissivujen kautta!
Adobe Photoshop -koulutuksen kohderyhmä
Photoshop-koulutus soveltuu kaikille kuvankäsittelystä kiinnostuneille ammattilaisille ja innokkaille harrastajille. Koulutus soveltuu hyvin aloittelijoille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta kuvankäsittelystä tai Adobe Photoshop -sovelluksesta, mutta samalla koulutus sopii myös ohjelmaan jo aiemmin tutustuneille henkilöille, jotka haluavat erityisesti päivittää omaa osaamistaan sekä tehostaa ja nopeuttaa Photoshopin käyttöä.
Adobe Photoshop -tulevat kurssit
Adobe Photoshop velhon peruskurssi hybridikoulutus 26-27.5.2025
Adobe Photoshop -velhon peruskurssi on tuhti kuvankäsittelykoulutus, jonka avulla otat maailman suosituimman kuvankäsittelyohjelman tehokkaasti haltuun! T…
Adobe Photoshop velhon peruskurssi hybridikoulutus 1-2.9.2025
Adobe Photoshop -velhon peruskurssi on tuhti kuvankäsittelykoulutus, jonka avulla otat maailman suosituimman kuvankäsittelyohjelman tehokkaasti haltuun! T…
Adobe Photoshop -kurssien koulutuspalautteita
Paras kurssi millä olen ollut!
Ismo Perkkiö, Kemin kaupunginteatteriKolme kurssia Mixumilla käyneenä en voisi olla tyytyväisempi opetuksen tasoon. Hinta-laatusuhde erinomainen.
Marianne Malo, Ouman OyHyvä tila, helppo löytää perille ja parkkipaikka ok. Pienryhmässä opiskelu eteni sopivassa tahdissa. Opettajan esimerkit selkeitä. Erittäin tiivis Photosop-paketti kahteen päivään, mitenköhän muistaa kaiken tämän jälkikäteen. Hinta-laatusuhde erinomainen!
Niina Saari, Nexstim OyPhotoshop-kurssin sisältö ja opetuksen tempo oli noviisille optimaaliset. Lähdin heikoilla alkutiedoilla, ja kuvien muokkaaminen oli aikaavievää. Nyt Photari tuntuu jo vanhalta kaverilta ja työskentely sujuu huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Kurssilla oli hyödylliset aiheet, erinomainen opetus sekä osaava ja innostunut opettaja.
Mia Smednam, Steripolar Oy
Adobe Photoshop -koulutus oli selkeä ja eteni loogisesti. Etenemistahti sopivan rauhallinen, mutta ei liian hidas. Kouluttajan (Pasi Kainulainen) otteesta pidin paljon; asiallinen mutta rento, tilanteeseen reagoiva ja silti piti koulutuksen rungon hyvin kasassa. Etäkoulutuksessakin dialogi kouluttajan ja ryhmän kesken toimi varsin hyvin. Heti alussa syntyi ilmapiiri, jossa jokainen uskalsi kysyä ja kommentoida tarvittaessa. Saimme myös kattavan pdf-käsikirjan, jota voi hyödyntää jatkossa.
Tuuli Taskinen, Suomen Urheiluliitto ry
Koulutus oli hyvä! Ohjelma sisältää niin paljon ominaisuuksia, että päivä menee todella nopeasti niitä läpikäydessä. Meillä oli hyvin pieni ryhmä eli kysymykset ja keskustelu sujui ongelmitta. Sain heti apua kysymyksiin. Uskon, että koulutus sujuisi hyvin myös, kun koko luokka on täynnä, sillä luokka ei ollut liian iso. Oli hyvä pitää pieniä taukoja kokonaisuuksien välissä ja mukava mennä yhdessä alas ruokalaan syömään. Kiitos käsikirjasta se on todella hyvä – kattava, informaatiivinen ja laadukas.
Samira Mansour, Capacent Oy
Kiitos hyvästä kurssista! Adobe Photoshop -kurssilta sain päivityksen Photoshopin hienouksiin. On hienoa oppia ammattilaiselta (Pasi Kainulainen), joka tietää mistä puhuu ja on innostunut aiheesta.
Irma Hiltunen, Satasairaala, Satakunnan sairaanhoitopiiri
Loistava Photoshop-koulutus! Vanhana Photarin käyttäjänä kävin hakemassa päivitystä tietoihini ja sain koulutuksesta juuri sen mitä hainkin.
Viljami Sjöblom, Informa Oy
Koulutus oli hyvä peruskatsaus ohjelman käyttöön. Kouluttaja Pasi Kainulainen oli hyvin rento ja helposti lähestyttävä.
Marianne Mokkala-Räty, Cursor Oy
Olin oikein tyytyväinen Photoshop-koulutukseen. Kiitos siitä! PS. oli mukavaa, että saatiin printit materiaalista.
Tiina Pasanen, Asianajotoimisto Hästö & Co
Kiitos mukavasta ja erittäin informatiivisesta Photoshop-kurssista! Esitit asiat ymmärrettävällä ja rennolla tavalla. Suosittelen!
Benita Thesslund
Taattua Mixtum koulutuslaatua odotusteni mukaan! Selkeä, joustava Photoshop koulutus osallistujien tarpeisiin, rönsyillen juuri sopivasti aihetta syvemmälle. Pieni porukka oli tehokas, kaikki saivat täsmäasioitakin. Opin paljon uutta myös muita Adobe ohjelmia koskien.
Minna Talvilahti, T-Drill Oy
Pienet ryhmät = oma ääni pääsi esiin! PASILLE SUURKIITOS NÄISTÄ KURSSEISTA!
Terttu Salmi, VKKMedia / Pudasjärvi-lehti
Meitä oli vain kaksi koulutettavaa mikä oli todella luksusta. En keksi mitään mikä olisi voinut olla toisin! Oli todella hyvä ja itselle sopiva Photoshop-kurssi!
Taru Ignatius, Ajasto
Tosi hyvä ja kiinnostava Photoshop-kurssi, tietotaitoni parani huomattavasti!
Niina Saari, Nexstim Oy
Erittäin hyödyllinen kurssi. En olisi yksin osannut etsiä kaikkia näitä vinkkejä / tietoja
Katriina Peuhkuri / Katriina’s Spa
Adobe Photoshop -kurssi oli todella hyödyllinen. Mielestäni oli hienoa että vaikka ohjelma sisältää helppoja tapoja muokata kuvia, kurssilla käytiin myös käden taitoja vaativia ”vanhoja” tapoja. Tämä auttaa ymmärtämään ja hallitsemaan ohjelmaa paremmin. Oli hienoa että ohjelma oli englanniksi ja opetuskieli Suomeksi on mielestäni erinomaista.
Pia Peltonen , Gerogetown University in Qatar
Adobe Photoshop -etäkurssi oli oikein hyvä ja perusteellinen, ehkä välillä liiankin perusteellinen kun melkein kaikkeen tuntuu olevan monta eri tapaa tehdä sama asia. Etenemistahti oli sopivan leppoisa.
Päivi Roland, Työterveyslaitos
Tosi hyvä & tiivis Photoshop-koulutuspaketti!
Kiti Siren, Työterveyslaitos
Kiitos kurssista, tykkäsin!
Alexandra Lönroth, Enervent Oy
Oikein hyvä Photoshop-kurssi!
Kaisu Aarno-Kaisti
Photoshopin näppäinkomennot avasivat uuden tavan tehdä töitä => huikean paljon nopeampaa!
Kiva kun oli vähän opiskelijoita, sai kysyä mitä itseä kiinnosti Tosi hyvä Photoshop-koulutus!
Koulutus oli todella kattava ja saimme hyvin yksityisopetusta. Pidin erityisesti siitä, että teimme yhdessä ja sai kysyä missä kohtaa vain. Pasi oli erittäin asiantunteva ja kuunteli jokaisen toiveita.
Ada Lahtinen, DSV Road Oy
Koulutus vastasi hyvin tarpeisiini saada perustietoa Photoshopista. Tätä ennen olen itse kokeilemalla käyttänyt Photoshopia, mutta nyt osaamiseni menee ihan toiselle tasolle. Kouluttaja Pasi on todella asiansa osaava, rauhallinen ja kärsivällinen opettaja. Voin todella suositella kurssia ja kouluttajaa.
Nina Kesseli, Terramare Oy
Adobe Photoshop -aiheiset käsikirjat ja oppaat
Adobe Photoshop CC 2024 velhon käsikirja
Julkaistu: 2024Sivuja: 72Adobe Photoshop 2024 -velhon käsikirja sopii kaikille kuvankäsittelystä kiinnostuneille harrastajille ja ammattilaisille. Ota maailman suosituin kuvankäsittelyohjelma haltuun!
Adobe Photoshop CC 2023 velhon käsikirja
Julkaistu: 2023Sivuja: 66Adobe Photoshop 2023 -velhon käsikirja sopii kaikille kuvankäsittelystä kiinnostuneille harrastajille ja ammattilaisille. Ota maailman suosituin kuvankäsittelyohjelma haltuun!
Adobe Photoshop CC 2020 velhon käsikirja
Julkaistu: 2020Sivuja: 61Adobe Photoshop CC 2020 -velhon käsikirja sopii kaikille kuvankäsittelystä kiinnostuneille harrastajille ja ammattilaisille. Ota maailman suosituin kuvankäsittelyohjelma haltuun!
Adobe Photoshop CC 2019 velhon käsikirja
Julkaistu: 2019Sivuja: 58Tämä uusin Photoshop CC 2019 -versio on kaikin puolin uudistettu laitos. Siinä on aiempaan Photoshop CC 2018 -velhon käsikirjaan nähden paljon uutta sisältöä ja sivumäär…
Adobe Photoshop CC 2018 velhon käsikirja
Julkaistu: 2018Sivuja: 53Huomaathan, että saatavilla on myös uudempi Adobe Photoshop CC 2019 -velhon k…